
Pekka Loukiala
Pekka Jouni Loukiala[1] (28. maaliskuuta 1944 Pieksämäki – 23. maaliskuuta 2010 Helsinki) oli suomalainen rocklaulaja.[2]\r \r Hänen uransa alkoi 1950-luvun lopussa. Vappuna 1959 sijoittui toiseksi Ponnahdus pinnalle -kilpailussa. Tammikuussa 1961 hän voitti Suomen rock-kuninkuuskisat Helsingissä. Hän esitti finaalissa kappaleen ”What You've Done To Me”. Se avasi hänelle mahdollisuuden päästä levyttämään. Hän kiersi Suomea ja Ruotsia veljensä Jukan, Eero ja Jussi Raittisen sekä Tuula ja Paula Karppasen kanssa. Rockmusiikin suosion laskettua hän siirtyi perinteiseen tanssimusiikkiin, mutta 1970-luvulla hän palasi rockin pariin, jolloin hän esitti ja levytti erityisesti Elviksen musiikkia. Hän voitti muun muassa maailmanlaajuisen Elvis-kilpailun, ja hänet palkittiin Kanadassa.\r \r Ammattimuusikon uransa hän lopetti 1980-luvun lopulla ja siirtyi kiinteistöalalle. Musiikkia hän ei kuitenkaan täysin jättänyt, vaan vielä vuonna 2000 hän levytti omakustanne-CD:n Love me Tender.\r \r